Maitotilalta yliopistoon ja takaisin – Mö-kaurameijerin perustaja Annamari Jukkolan matka tutkijasta yrittäjäksi

“Kauratohtoriksi” itseään tituleeraava Annamari Jukkola kertoo, miltä innovatiivinen yrittäjyys näyttää alalla, jota voi pitää yhtenä Suomen vanhimmista, sekä kuinka tutkijuus on tämän mahdollistanut.
By
Tuuli Hongisto
May 21, 2021
May 21, 2021

Maitotilalta yliopistoon ja takaisin – Mö-kaurameijerin perustaja Annamari Jukkolan matka tutkijasta yrittäjäksi

“Kauratohtoriksi” itseään tituleeraava Annamari Jukkola kertoo, miltä innovatiivinen yrittäjyys näyttää alalla, jota voi pitää yhtenä Suomen vanhimmista, sekä kuinka tutkijuus on tämän mahdollistanut.
By
Tuuli Hongisto

Mistä kaikki sai alkunsa

Kaurapohjaisia tuotteita valmistava Mö on syntynyt Pohjanmaalta kotoisin olevien siskosten, Annamari ja Marjaana Jukkolan yhteistyöstä. Lapsuudessa maitotilalla tutuksi kävivät niin yrittäjyys, maidon jalostus kuin kaurapellotkin. ”Maito ja yrittäjyys kulkevat meillä verissä”, Annamari kuvailee.

Aikuisiällä siskokset alkoivat kiinnittää huomiota ruoan vastuullisuuteen ja tutustuivat kasvipohjaisten tuotteiden valikoimaan. ”Huomasimme, ettei tarjolla juuri ole tuotteita, joita haluaisimme itse käyttää. Ajattelimme, että Suomi on edistyksellinen maitomaa, kyllähän täällä pitäisi olla myös kotimaisia kasvipohjaisia vaihtoehtoja maidolle. Halusimme kokea lapsuuden makumuistoja uudella tavalla. Siitä lähti yrittäjän veri vetämään: tämä pitää tehdä itse”, Annamari kertoo yritysidean synnystä.

Valokuva Annamari Jukkolasta.
Annamari Jukkola on toinen Mön perustajista.

Jukkolat kehittelivät kaurapohjaisia tuotteita ensin kotikeittiössä ja myöhemmin suvun maitotilalla. ”Silloin markkina oli kuuma ja kaurabuumi lähti liikkeelle. Meidänkin toimintamme sai silloin siivet ja tajusimme jo varhain, että toimintaamme täytyy skaalata. Sillä polulla ollaan vieläkin: haluamme viedä suomalaista vastuullista ruokaosaamista eteenpäin”, Annamari kuvaa. Uusien kauratuotteiden kehitys suvun maitotilalla sujui hyvässä hengessä. Diplomaattisuus ohjaakin Mön toimintaa “Emme ole yrityksenä aktivisteja. Ala, jolla toimimme on jopa tulenarka, mutta koemme että kuunteleva ja keskusteleva ote takaa suurimman muutoksen ja voittaa epäilijätkin puolellemme”, Annamari summaa.

Tulevaisuudessa Annamari visioi Mön tuoteperheen laajenevan. ”Kun kaurameijeri ollaan, oikeastaan koko maitopuoli on pelikenttämme ja toivomme, että saisimme markkinoille tuotteita monesta eri kategoriasta. Esimerkiksi vegaaninen parmesaani olisi aivan täydellistä”, hän luonnehtii.

Valokuva Mariaana Jukkolasta ja Mön kaurameijerin työntekijöistä.
Marjaana Jukkola poseeraa Mön kaurarahkun kanssa.

Yrittäjä oppii tekemällä

Yrittäjäksi ryhtyminen ei ollut Annamarille yrittäjäperheestä tulevana vieras asia. ”Oli rohkaisevaa nähdä perheen ja tuttujen esimerkistä, ettei yrittäjäksi ryhtyminen ole ylitsepääsemätöntä. Kun lähtee täysin nollasta liikkeelle perustamaan omaa yritystä, tulee kuitenkin vastaan paljon uusia asioita, kuten hallinnollisia ja taloudellisia tehtäviä, jotka täytyy opetella.” Annamari kuitenkin näkee uuden opettelun positiivisena: ”On vain mukavaa, kun oma osaaminen monipuolistuu.”

Mön taipaleen varrella on ollut paljon onnistumisia, mutta ajoittain myös epäonnistumisia: ”Ei varmasti ole olemassa sellaista yritystä, jolla heti menisi kaikki sukkana sisään”, Annamari naurahtaa. Vastoinkäymistenkin kohdatessa omasta itsenäisestä asemasta yrittäjänä voi kuitenkin löytää voimaa: ”Voi mennä katsomaan peiliin: sieltä löytää syyt, mutta myös ratkaisut”, Annamari kuvaa. Sisu on yksi Mön arvoista, joka auttaa haastavissakin tilanteissa: ”Vaikka ottaisi seitsemän askelta eteen ja kolme taakse, ollaan kuitenkin menossa eteenpäin. Sillä mentaliteetilla edetään!”

Kulhollinen Mön kaurarahkua, mysliä ja mustikoita.


Väitöstutkimus toi valmiuksia yrityksen perustamiseen

Annamarin tausta tutkijana on vaikuttanut suoraan Mön syntyyn. Elintarviketieteiden maisteriopintojen ja tuotekehityskokemuksen jälkeen Annamari jatkoi opintojaan tekemällä väitöskirjan meijeriprosesseista. ”Koulutustaustani on johtanut siihen, että tämä yritys on kehitetty. On mukava huomata, että osaaminen löytyy talon sisältä, eikä esimerkiksi reseptikehitystä tarvitse ulkoistaa”, hän kertoo.

Mön synnyn alkuvaiheessa 2017 Annamari työskenteli muutaman vuoden yhtä aikaa tuoreen yrityksen ja väitöskirjan parissa. ”Se oli vähän tasapainoilua, mutta kumpaakaan en halunnut jättää sikseen. Tuntui, että firma on saatava heti pystyyn, oli oikea aika sille. Toisaalta halusin viedä väitöskirjani loppuun. Näin tutkinnon tuovan minulle hyödyllisiä taitoja ja meriittiä yritykselle”, hän perustelee. Tiedeyhteisössä yritystoiminnan aloittaminen otettiin vastaan innolla. ”Kaikki kommentit, joita sain ulkopuolelta, olivat positiivisia. Kahvihuoneessa maisteltiin Mön uutuustuotteita”, Annamari kertoo hymyillen.

Valokuva jauhosäkistä.

Annamarin vinkit muille yrittäjyyttä harkitseville tutkijoille

Tutkijan polku yrittäjäksi ei välttämättä ole helppo, vaikka kiinnostusta yrityksen perustamiseen olisi. ”Minulla oli siinä mielessä helppoa, että minulla aina ollut yrittäjän malli olemassa. Saattaa kuitenkin olla, että tutkimustyö vie niin paljon intohimoa ja aikaa, että hyppäys yrittäjyyteen voi mietityttää. Sellaisessa tilanteessa kannattaa kerätä tukiverkkoa ympärilleen ja keskittyä niihin asioihin, joista itse saa voimaa. Jos saa rinnalleen jonkun, joka osaa kaupallistaa idean ja viedä sitä markkinoille, niin voi itse keskittyä omaan tutkimukseen. Kaikkea ei tarvitse osata tehdä itse!” Annamari rohkaisee.

–––––

Tutkimuksesta toimintaan -sarjassa haastatellaan tutkijoita, jotka hyödyntävät akateemista osaamistaan yritystoiminnassa.

Creators

Tuuli Hongisto

Literary researcher and content creator. Passionate about house plants and vegan baking.

SHARE

Close Cookie Preference Manager
Cookie Settings
By clicking “Accept All Cookies”, you agree to the storing of cookies on your device to enhance site navigation, analyze site usage and assist in our marketing efforts.
More info
Strictly Necessary (Always Active)
Cookies required to enable basic website functionality.
Thank you! Your submission has been received!
Oops! Something went wrong while submitting the form.